Soilen kolumni
Totta ja tarua painonhallinnasta
Painonhallinta on ajankohtainen aihe, etenkin näin vuoden alussa. Jotta uusi vuosi lähtisi painonhallinnan kannalta sutjakkaasti käyntiin, on syytä karistaa mielestä muutama yleinen harhaluulo.
Meillä on suvussa nämä lihavuusgeenit. Lihavuuteen liittyviä geenejä kartoitetaan jatkuvasti ja moni hakee vahvistusta perimäteorialle lähipiiristään: meidän suvussa kaikki ovat pulleita! On totta, että samanlaisella ruokavaliolla eri ihmiset lihovat tai laihtuvat eri määrän. Kuitenkin geenit lisäävät vain alttiutta lihomiselle, ne eivät aiheuta sitä. Arvioiden mukaan löydetyt lihavuusgeenit selittäisivät vain n. prosentin painon vaihtelusta. Geenejä lihavuudesta on turha syyttää, perheen samantyylinen ruumiinrakenne selittyy todennäköisemmin kotona opituilla ruokatavoilla.
Minulla on painavat luut. Mitä painavammat luut, sen parempi vanhuutta ajatellen. Luumassa vähenee meillä kaikilla ikääntyessä, ja jos lähtötilanne on hyvä, ei osteoporoosi ole uhka. Painavimmillaankin ihmisen luut muodostavat vain noin viidenneksen kehon painosta. 80 kg:sta siis 16 kg selittyy luilla, lopuille tulee keksiä muu syy.
En ole päässyt liikkumaan ja painoa kertyy. Tavallisella kuntoliikkujalla fyysinen aktiivisuus tuo harvoin yli 20% lisän perusaineenvaihduntaan. Sen sijaan, että samoilisi lenkkipolulla tuntitolkulla kuluttaakseen päiväkahvilla syödyn viinerin kalorit, on helpompi jättää viineri syömättä, tai korvata se kevyemmällä syömisellä. Pelkkää liikuntaa lisäämällä harva pystyy laihduttamaan, mutta toki liikunta tukee ruokavaliomuutoksia, auttaa pitämään pudotettuja kiloja poissa ja tuo mukanaan myös itsenäisiä terveysvaikutuksia.
En syö mitään ja silti lihon, aineenvaihduntani on niin hidas. Perusaineenvaihdunta, se että sydän lyö, veri kiertää ja elimistö ylipäätään toimii, muodostaa 75% koko energiankulutuksesta. Kevyttä työtä tekevällä naisella noin 1500 kcal kuluu päivittäin elintoimintojen ylläpitämiseen. Vaikkei tekisi muuta kuin makaisi sohvalla, energiaa kuluu. Totuutta oman syömisen suhteen kannattaa katsoa peiliin vaikkapa ruokapäiväkirjan avulla.
Kuin myytit on karistettu, on painonhallinta helpompi aloittaa puhtaalta pöydältä. Toiminnasta tulee myös tehokkaampaa, kun tarjolla ei ole helppoja selityksiä, jos homma ei etene.
Energiaa arkeen
Useimmilla lomalta paluu arkeen on tapahtunut ja viimeistään se konkretisoituu silloin, kun koulut alkavat. Puhtia arjen ahkerointiin kannattaa hakea lomamuistojen lisäksi myös välipaloista.
Koululaisille suositellaan välipalaa, jos koulupäivä jatkuu yli 3 tuntia lounasruokailun jälkeen. Työelämässä tällainen tilanne on enemmän sääntö kuin poikkeus, silti harva muistaa välipalatankkauksen aikuisiällä.
Jos joku kauppaisi tuotetta, jonka avulla jaksaminen, vireys, oppiminen ja keskittyminen paranisivat, paino pysyisi kurissa ja hampaat terveinä, houkuttelisiko? Kunnon välipala täyttää kaikki nämä lupaukset.
Jos oma välipalasyöminen ei ole vielä rutinoitunut, kannattaa käyttää käänteistä psykologiaa: herkkujen syömistä pyritään välttämään "poissa silmistä, poissa mielestä" - käytännöllä, mutta välipalavaihtoehtoja kannattaa pitää reilusti näkyvillä, jotta koululainen törmää niihin jääkaapin avatessaan ja itse muistaa noukkia välipalavaihtoehdot mukaan päivän kiireisiin.
Kasvikset siis esille pestyinä ja paloiteltuna, lämmittämistä vaille kootut kokolihaleikkeleleivät ja marjoista ja hedelmistä pyöräytetyt smoothiet tyrkylle, niin luvassa on energinen arjen aloitus!
Grillaamaan!
Ihanien kesäkelien myötä moni on siirtänyt kesäkeittiön ulos grillin ääreen. Sisällä lieden äärellä hikoilu ei pahemmin houkuta, jos kokkauksen voi tehdä auringonpaisteesta nauttien.
Grillaus on vähärasvainen tapa valmistaa ruokaa, raaka-aineiden valinta vaikuttaakin enemmän lopputuloksen energiamäärään. Kun lihan tai makkaran ohella grilliin asettelee myös kasviksia, syntyy ateriasta suositeltava kokonaisuus. Vinkkiä grillilautasmallin koostamiseen voit katsoa täältä. Vaikka monen mielestä makkaran kuuluu kärventyä, on hyvä muistaa, että musta pinta on vahingollinen terveydelle olipa sitä lihassa tai kasviksissa, siksi kypsentäminen kannattaa tehdä hitaasti.
Itse aion grilliherkkujen lisäksi grillata myös itseäni -auringonpalvonta on lomanviettoni lempipuuhaa. Aurinkoista kesää kaikille!
Jäätelökesä
Suomalaisille maistuu jäätelö, syömme sitä 14 litraa vuodessa. Jokainen lusikoi siis reilun litran paketin keskimäärin kuukaudessa.
Itseäni lykästi tänä vuonna, kun sain maistaa lähes kaikkia kesän uutuusjäätelöitä palaverissa, jonne jäätelönvalmistajat toivat maistiaisiaan. Harvoin on palaveriväki ollut niin suupielet korvissa.
Mitä muuta jäätelö on kuin hyvää? Silloin tällöin syötynä jäätelön ravitsemuksellisilla ominaisuuksilla ei juurikaan ole merkitystä, mutta meidän suurkuluttajien kannattaa pysähtyä vilkaisemaan pakkauksen ravintosisältömerkintöjä. Jäätelössä on rasvaa: noin puolet jäätelön energiasta tulee rasvasta ja rasvan laatu on pääasiassa kovaa, eli ei sitä suositeltavaa. Eroa rasvan laadussa kasvirasva- tai kermajäätelöiden välillä ei juurikaan ole, eli tällä kertaa kasvirasvavalmiste ei ole terveellisempi vaihtoehto. Kolmannes jäätelön energiasta tulee sokerista ja loput muista hiilihydraateista ja proteiinista. Kuten muutkin maitovalmisteet, myös jäätelö on hyvä kalsiumin lähde. Tänä vuonna lähes jokaisesta annospakatusta jäätelöstä löytyy viitteellinen päiväsaanti -merkintä, jonka avulla oman herkun energia on helppo tarkistaa. Nyrkkisääntönä voi todeta, että pehmiksessä on vähemmän energiaa kuin tavallisessa jäätelössä ja sorbetit ovat keveimpiä.
Vastoin uskomuksia jäätelön energiasta ei kulu isoa osaa sen lämmittämiseen elimistössä. Sen sijaan maha ei ole koskaan niin täysi, ettei sinne mahtuisi vähän jädeä: se kun sulaa kätevästi sinne muun ruuan väliin.
Nopeasti rantakuntoon!
Taas on se aika vuodesta, kun lehdet pursuilevat toinen toistaan tehokkaampia vinkkejä, miten saada elämän aikana kertyneet liikakilot kesään (siis suunnilleen ensi viikkoon) mennessä pois. Ja kun kilot on saanut kesälomaksi karistettua, voi syksyllä taas ottaa pikakuurin, jolloin terassikiloista päästään eroon.
Huokaus. Kenenkään kilot eivät ole tupsahtaneet vyötärölle yhdessä yössä, miksi siis odotamme, että niistä eroon pääseminen pitäisi tapahtua hetkessä?
Suomalaiset työikäiset lihovat keskimäärin noin kilon vuodessa. Määrä voi tuntua mitättömän pieneltä: syötynä se on vain 20 kcal päivässä yli kulutuksen. Määrä tulee helposti vaikkapa puolikkaasta perunasta. Ylimääräistä liikuntaa tuo kalorimäärä sen sijaan vaatisi esim. 10 minuuttia kävelyä joka päivä. Käytännössä kilot ovat helposti syöty, vaikeammin pois liikuttu.
Lihominen tapahtuu vähitellen, siispä kiloista kannattaa pyrkiä eroon samalla tavalla. Jos tänä kesänä uimarengas on vyötäröllä omasta takaa, kannattaa rantakuntotavoite asettaa ensi vuodelle. Hitaasti etenemällä voi oppia syömisestä jotain, jolla rantakunto jää pysyvästi päälle. Ja muistutuksena vielä: jenkkakahvat ovat useimmiten enemmän esteettinen kuin terveydellinen ongelma. Nautitaan siis kesästä, joka ennusteiden mukaan alkaa ensi viikolla!
Syömisen välineurheilua
Pidän todella paljon verigreipeistä. Niiden syöminen on kuitenkin melko sottaista touhua ja ei ole lainkaan harvinaista, että popsin hedelmän lavuaarin yläpuolella, jotta siitä pirskahteleva mehu ei sotkisi koko asuntoa ja syömisen jälkeisen käsien, kasvojen ym. pesun voi suorittaa kätevästi siinä samalla.
Tehdäkseni greipinsyönnistä hieman sivistyneempää, ostin greippilusikan: päästä suipon ja sivuilla hennot sahalaidat, joiden avulla greippipalojen lohkojen irrottaminen käy kuin itsestään. Kyllä nyt kelpaa syödä greippiä sivistyneesti aamiaispöydässä!
Omenat ovat myös suosikkejani ja nekin maistuvat tavallista paremmin ostettuani omenanleikkurin, siis sellaisen terälaitteen, joka painetaan omenan läpi ja ta daa: lopputuloksena syntyy sievä kasa lohkoja.
Banaanikotelon hankin myös kyllästyttyäni laukun pohjalla muhjaantuneisiin hedelmiin. Nyt välipala kulkee siististi mukana -ja yleensä se tulee otettua mukaan, koska tokihan hienoa koteloa pitää käyttää!
Kyseiset keittiövälineet eivät ole välttämättömiä, mutta en silti kutsuisi niitä turhakkeiksi. Jos tämänkaltainen välineurheilu lisää hedelmien ja kasvisten syöntiä, niin suosittelen niitä kaikille! Toki samasta syystä en ole uskaltanut ostaa suklaafondueta itselleni...
Kevyesti suolaa, kiitos!
Ravintolasyöminen on mielestäni herkuttelua -itse en ainakaan syö niin usein ulkona, että miettisin silloin ensisijaisesti ruuan terveellisyysnäkökohtia (hieman ne ovat aina mielessä kuitenkin).
Liekö eri gourmet-suolojen yleistymisestä johtuen, nykyisin ruoka on ravintolasta riippumatta todella suolaista. Suola korostaa makuja, mutta rajansa kaikella: kun väkevä suolaisuus peittää kaikki muut maut alleen ja vettä kuluu kannuittain, on suolan rooli noussut mausteesta raaka-aineeksi. Pahinta tässä on se, että suolaiseen makuun tottuu: mitä enemmmän kokki maistelee tönkkösuolattuja keitoksia sitä vaikeampi hänen on erottaa liiallista suolan käyttöä.
Toki suolainen maku ei aina kerro koko totuutta. Esimerkiksi sormisuolaa käytettäessä suola jää ruuan pinnalle ja se maistuu voimakkaampana -vaikka annoksessa ei suolaa niin jumalattomasti olisikaan.
Onneksi maistaminen toimii myös toisin päin: vähäsuolaiseenkin tottuu vähitellen. Kokille voi myös antaa vienon pyynnön, että suolaa käytettäisiin kevyesti - käytäntö on toistaiseksi toiminut hyvin.
Pitääkö leffassa mässyttää?
Syöksyin eilen elokuviin suoraan töistä. Kolmituntinen Benjamin Button liukui valkokankaalla lukuisten karkkipussien, myös minun, rapinan säestyksellä.
Elokuvien pituus on kasvanut melkoisesti, harvan nykyfilmin kesto on alle kahden tunnin. Kolmen tunnin katselunautinnon aikana saattaa nälkä todella iskeä. Mutta ei hätää, nykyisin leffaan voi ottaa mukaan lähes mitä tahansa syötävää popcornista pizzaan. Opiskeluaikana olin koehenkilönä eräässä ravitsemustutkimuksessa, jossa piti syödä tietty ateria tietyllä kellonlyömällä. Siinä sitten kaivettiin tutkimussämpylät esiin elokuvateatterin hämyssä. Oli aika kotoista.
Nykyihmisen syöminen muistuttaa usein laiduntamista, jotain pitää koko ajan olla suussa. Vielä muutama vuosi sitten en koskaan syönyt elokuvissa, mutta nyt menen massan mukana. Leffapäivä on karkkipäivä. Sillä vaikka elokuvateattereissa alkaa olla tarjolla myös terveellisiä vaihtoehtoja naposteluun, askeleet vievät useimmiten karkkihyllylle.
Leffasyömisessä ei ole kyse nälän taltuttamisesta vaan tunnelmasta. Oma karkkiannokseni on sen kokoinen, että se on lähes syöty alkutekstien jälkeen ja suu makeana on mukava antautua tarinan vietäväksi. Aion pysyttäytyä siinä, pieni mässytys sallittakoon, laiduntajaksi en aio ryhtyä.
Pullaa!
Sarjakuvassa Wagnerille suurin ilon lähde on pullan syöminen. Olen pullahiiri ja siksi ymmärrän täysin Wagnerin kuolan valumista pullantuoksun täyttäessä huoneen. Tuore pulla tekee aina onnelliseksi.
Pullassa yksinkertaisuus on parasta. Marjapulla hipoo täydellisyyttä, muita täytteitä en sitten pullaani kaipaakaan. Mieluummin peruspullaa kuin kreemi-täytteisiä sotkuja. Ja mieluummin pullaa kuin muita leivonnaisia tai karkkia.
Terveysnäkökulmastakin pulla on hyvä valinta. Itse leivotun pullan koostumukseen on helppo vaikuttaa ja kaupan valmiissa pullissakin rasvan määrä on kohtuullinen ja rasva on laadultaan useimmiten hyvää. Pullan taika säilyy kun sitä ei ahmi joka päivä.
Laskiainen lähestyy. Muistakaa syödä pullaa!
Seisova pöytä -syndrooma
Kävin pitkästä aikaa risteilemässä Itämeren aalloilla. Vaikka suomalaiset ovat saaneet ihmetellä seisovan pöydän runsautta jo 50-vuoden ajan, saavat notkuvat pöydät yhä aikaan useimmissa hämmennyksen sekaisen ihastuksen. Alkuruokaa, pääruokaa ja jälkiruokaa on tarjolla kasapäin!
Samalle lautaselle koko päivällismenyyn änkeäminen alkaa olla jo katoavaa kansanperinnettä. Ähkyyn itsensä saa silti helposti syömällä sivistyneesti alku-, pää- ja jälkiruuan eri lautasilta. Vai kuinka moni mättää ruokaa normaalistikin 3 lautasellista aterialla?
Tutkimusten mukaan mitä useampaa ruokalajia on tarjolla sitä enemmän tulee syötyä. Haluamme maistaa vähän kaikkea ja kun vaihtoehtoja on useita, kertyy maisteluannoksista melkoinen keko. Itse pyrin minimoimaan ylensyönnin käymällä rauhassa tarjolla olevat ruuat läpi ja päättämällä etukäteen mitä aion sillä kertaa maistaa. Tarjonnasta riippuen valitsen myös vain joko alku- tai pääruokia (jälkkäreitä ei koskaan voi jättää väliin!). Outo pinkeys pääsi silti yllättämään ruokailun päätyttyä. Ehkä seuraava strategia on syöminen pienemmiltä lautasilta.
Tänä vuonna lupaan syödä…
Vuoden alku on lupausten aikaa. Vuoden vaihtuessa vietetään tipatonta tammikuuta, luvataan laihduttaa, aloittaa liikuntaharrastus, terveellisempi elämä jne. Paras lupaus, jonka itselleen voi ruokaan liittyen tehdä, on päätös, että ruuasta on lupa nauttia hyvällä omallatunnolla.
Terveellisen ruokavalion noudattajia ihaillaan heidän rautaisen itsekurinsa vuoksi, vaikka kyseessä harvoin on mikään superihminen. Terveelliset valinnat eivät vaadi sen enempää ponnisteluja kuin epäterveellisetkään.
Ohessa nyrkkisäännöt ruokailun peruspilareista, joiden avulla syöminen saadaan kuntoon. Meidän jokaisen on syötävä – onneksi, eikä siitä kannata tehdä ongelmaa.
Syö säännöllisesti. Tämä takaa, että energiaa riittää, ajatus kulkee, eikä nälkä kurni vatsassa. Syömisen yksi tarkoitus on pitää nälkä poissa. Yksinkertaista. Kun tankkauksen tekee säännöllisesti, annoskoko ja sen myötä myös paino pysyvät kurissa.
Noudata aterioilla lautasmallia. Monipuolinen ateria ei ole pelkkää salaattia lautanen kukkuroillaan, vaan puolet lautasesta. Toiselle puolelle asetellaan lisäkkeet ja pääruoka: lihaa, kanaa, kalaa… Ja valmisruokien käyttö on sallittua. Kuinka moni syyllistää itseään siitä, ettei kudo kaikkia omia villapaitojaan – unohdetaan itseruoskinta arkea helpottavien asioiden käytöstä!
Valitse rasva näkyvänä. Rasvaa ei kannata piilotella, vaan asettaa se selkeästi esille. Leiville sipaistaan margariinia, ruuanlaittoon, leivontaan ja salaatteihin pirskotellaan öljyä. Kun samaan aikaan karsitaan piilorasvan lähteitä, pysyy rasvan laatu kunnossa. Näkyvän rasvan määrään on myös helpompi itse vaikuttaa.
Nauti. Ruoka kruunaa juhlan, mutta miltä tuntuisi, jos joka päivä olisi juhlapäivä? Herkuista ei tarvitse kieltäytyä, mutta joka päivän ei tarvitse olla herkkupäivä. Karkkipäivä on ihan hyvä käytäntö aikuisenakin.
Kun terveellisen ruokavalion noudattamisesta tulee tapa, ei se vaadi sen enempää ponnisteluja kuin hampaiden pesu. Ja ensi vuoden voi alkaa lupauksella jatkaa samaan tahtiin.
Makumatkoja
Millaista ruokaa siellä oli? Ruoka liittyy olennaisesti matkoihin ja matkamuistoihin. Matkaraporteissa ystäville paikallinen ruoka tulee aina kuvailtua (joskus jopa kuvattua) ja jos ei, joku siitä kysyy kuitenkin.
Matkailu laajentaa myös makumaailmaamme. Aasialaisen keittiön keittokirjat valtaavat samassa suhteessa keittokirjahyllyjä kuin suomalaiset matkaavat Thaimaahan. Moni pastan ystävä on myös poikennut sen kotimaassa Italiassa. Ja kyllähän ne patongit rapeimpia ovat Ranskassa.
Palasin vuodenvaihteessa Etelä-Amerikasta, Perusta. Joulupöydässä oli siellä possun sijasta marsua ja alpakkaa (marsu hyvää, alpakka kuivaa) ja pitkin päivää juotiin koka-teetä, jonka avulla vuoristotauti pysyi ainakin minulla poissa. Ceviche oli raikasta paikallista "sushia", mutta perulainen suklaa ei vakuuttanut.
Mutta ruokavalion perusta oli kotoisasti peruna, jota Perusta löytyy kuulema 4000 lajiketta. Vaikka kaikkia niistä en ehtinytkään maistaa, toimi matkailun tuoma "hohto" myös tämän tutun ruuan kohdalla. On se ihmeellistä, miten maukkailta maistuvat tutut potut à la carapulca!
Nautinnollista joulua!
Tiedemaailma on päätynyt jokavuotisessa joulupukin terveyskatselmuksessaan toteamaan, että pukin terveys on vaarassa liian pullean vyötärön takia. Radikaalimmat kyseenalaistavat pukin sopivuuden lasten esikuvaksi ja epäillään jopa kestääkö pukin terveys jouluaaton raskasta lahjanjakorupeamaa. Pitäisikö pukin laihduttaa?
Joulu ei mielestäni ole kenellekään suositeltava aika ryhtyä tarkkailemaan painoaan, päätökset painonhallinnan suhteen kannattaa tehdä arjessa. Satuhahmojen oikeiden mittasuhteiden arvioinnin jätän tällä kertaa väliin.
Syöminen aiheuttaa yhä useammalle ahdistusta jouluna. Pöydät notkuvat herkkuja ja ruoka-aika on koko ajan. Joka vuosi minultakin kysellään, miten jouluruokia saisi kevennettyä tai mitä uskaltaisi syödä, ettei paino karkaa käsistä.
En ole ikinä ymmärtänyt juhlaruokien kevytversioita. Juhlan erottaa arjesta se, että silloin syödään juhlaruokia, herkkuja, jotka eivät arkeen kuulu. Harva saa ahdettua niiden muutaman joulun pyhäpäivän aikana ruokaa sisäänsä niin paljon, että se romuttaisi tyystin muun vuoden syömisen.
Joku tolkku syömisessä kannattaa silti joulunakin pitää. Kaikkea ruokaa ei tarvitse syödä kerralla. Joulu kestää kauemmin kuin yhden päivän: jos tänään keskityn kinkkuun, voin huomenna herkutella kalalla. Kahvin kanssa tänään joulutortuja ja seuraavana päivänä kakkua. Jouluna kodeissa on usein esillä napostelukulhoja, joista tulee helposti kauhaistua suklaata, pähkinöitä tai muita herkkuja. Näiden kulhojen joukkoon voi ripotella myös hedelmiä, käsi käy todennäköisesti niissäkin.
Itselleni joulussa on tärkeää hiljentyminen. Aikataulut eivät rasita ja syödä voi vaikka yöllä. Arki on nurkan takana, siihen asti minusta on ihan ok aloittaa aamu suklaalla.
Maukasta joulua!
Joulu saattaa joillekin olla epätoivoista aikaa syömisen yltäkylläisyyden edessä. Juhlaa ei kannata latistaa syömisestä stressaamiseen, ruokahan kruunaa tapahtuman.
Suhteutettuna koko vuoteen joulu välipäivineen kestää vain hetken. Vaikka ruokaa lappaisi kaksin käsin sisäänsä, ei keho ehdi siinä ajassa paisua pysyvästi täysin uusiin mittoihin. Kuinka järkevää tai nautittavaa tällainen mässäily on, on sitten eri asia.
Kevennetyt herkkuruuat ovat minusta aina olleet käsittämättömiä. Miksi järsisin kitalakeen tarttuvaa kevytsuklaata tai kumijuustoja, kun sen kerran kun juhla on, voi nautiskella kunnon herkuilla. Tässä piilee asian ydin: kun arki- ja juhlasyöminen eroavat toisistaan, korostuu herkkujen nautittavuuskin. Miten esim. kinkku kruunaisi joulupöydän jos sitä syötäisiin joka päivä?!
Maukasta joulua siis kaikille!
Kouluruokamuistoja
Tällä viikolla järjestettiin Sitran Järkipalaa-projektin päätösseminaari. Seminaarin lopputulema oli, että järjen palauttaminen kouluruokailuun on mahdollista, kunhan yhteisistä pelisäännöistä sovitaan. Raha ei ratkaise kaikkea, kouluruokalan (tai nykyisin -ravintolan) viihtyvyyden lisääminen tuntuu parantavan myös ruuan makua. Aikuisen esimerkkiä ruokailussa ei myöskään tule aliarvioida. Seminaarissa syötiin myös autenttinen koululounas, joka maistui usean vieraan yllätykseksi erinomaiselta.
Monen kouluruokamuistoissa esiintyvät kumiperunat, klimppiset kastikkeet tai yleensä joku epämääräinen väritön kasa ruokaa, joka on lätkäisty lautaselle ja voi olla lähes mitä tahansa. Ja joka oli PAKKO syödä. Aika kultaa muistot, mutta kouluruuan kohdalla näin ei tunnu käyvän.
Kouluruoka -jos se syödään, on tutkimusten mukaan koululaisen monipuolisin ateria. Vajaalla 70 sentillä päivässä loihditaan ihmeitä joka arkipäivä koulukeittiöissä. Sen verran maksaa siis keskimäärin yksi koululounas. Aika vähän ateriasta.
Oma suosikkini kouluaikoina oli tonnikalasalaatti. Mieleen on jäänyt myös se, että roiskeläppäpitsan kanssa tarjottiin aina sipulikeittoa. Ruoka oli kuitenkin hyvää -vaikka kanaviillokin kastike välillä venyikin.
Suomalainen 60-vuotias kouluruokailu on yksi ylpeyden aiheista maailmalla. Syystäkin.
Ateriarytmi pelastaa maailman, tai ainakin hampaat
Olen hammasfriikki. Käytän hammaslankaa JOKA päivä ja tikutan hammasvälejä säännöllisesti. Syöminen illan hampaidenpesun jälkeen on aivan mahdoton ajatus ja kun hammaslääkäri ohjeisti, että aamuharjaus kannattaa tehdä ennen aamupalaa, muutin käytäntöni välittömästi.
Säännöllinen ruokailu auttaa myös hammasterveyden ylläpitämisessä (missä se ei auttaisi - en yllättyisi, jos tutkimukset osoittaisivat säännöllisen ateriarytmin pysäyttävän ilmastonmuutoksen). Hampaat kestävät hyvin 5-6 happohyökkäystä päivässä, eli hyvin tavanomaiseen ateriarytmiin kuuluvat syömiset. Tuhoisinta hampaille on jatkuva limujen ym. virvoitusjuomien hörppiminen ja karkkien tai minkä muun ruuan tahansa napostelu ilman selkeitä ateria-aikoja. Pahimmassa tapauksessa suussa on käynnissä jatkuva happohyökkäys ja tilannetta ei korjaa edes ksylitolipurkka.
Hammasterveydestä huolehtiminen ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki herkut pitää välittömästi vaihtaa porkkanaan ja varsiselleriin (niidenkin syömisestä seuraa happohyökkäys, vaikka ne hyvää purutyötä hampaille tarjoavatkin). Sen sijaan herkkujen syöminen kannattaa ajoittaa aterioiden yhteyteen. Tai juoda se limupullo kerralla, vaikka se hapokasta olisikin.
Julkisesta syömisestä
Terveisiä Hongkongista, jossa käväisin viime viikolla! Pieni trooppinen taifuuni mukaan lukien matka oli erittäin antoisa niin kaupunkielämän kuin luonnossa samoilunkin kannalta.
Eräs seikka pisti silmään: ei roskan roskaa missään. Seitsemän miljoonan asukkaan kaupungin kadut hohtivat puhtauttaan aamusta iltahämärään. Liekö yhtenä syynä kyltit, joissa syöminen ja juominen mm. metroasemilla oli kielletty. Määräyksen rikkojaa uhkasi 5 000 Hongkongin dollarin (n. 500 €) sakko.
Ensihämmennyksen jälkeen kielto tuntui sangen hyvältä. Ei ole mukava seurata ruuhkametrossa vieruskaverin maiskutusta tai haistella tuoksujen sekamelskaa, joka kunkin matkaeväistä leviää. Sopivia tankkauspaikkoja löytyy taatusti muitakin kuin julkiset kulkuvälineet.
Heti matkan jälkeen eron huomaa koti-Helsingissä. Pysäkit ja kulkuneuvot ovat täynnä roskaa, hampurilaisateria, irtokarkit, energiajuomat jne. ahmitaan siltä seisomalta ja usein pakkaus tippuu kädestä milloin minnekin. Paras näky spårassa on ollut se, kun nälkäinen matkustaja on kaivanut esiin pakasterasian, jossa on ollut kotona tehty ruoka ja alkanut haarukoimaan sitä suuhunsa. Tämä siis noin 15 minuutin matkalla, jonka aikana tunnetusti voi pökertyä nälästä.
Ruokahetki kannattaa rauhoittaa pöydän ääressä istuen rauhalliselle syömiselle. Tällä on osoitettu olevan hyötyä myös terveydelle. Ja ympäristökin kiittää, kun roskat tämän seurauksena mahdollisesti vähenevät.
Milloin ruokailusta katosi nautinto
Sorruin suklaaseen, vältän välipaloja, karsin viljatuotteita, lankesin herkkuihin, ahmin lounaalla. Syömisestä puhutaan nykyisin todella negatiiviseen sävyyn. Aivan kuin syöminen olisi synti, jonka jälkeen tarvitaan sovitus. "Söin liikaa lounaalla, en syö tänään enää mitään" on lausahdus, jonka kuulee yhä useammin, kun joukko ihmisiä kerääntyy syömään yhdessä. Siinä vaiheessa mieleni tekee yleensä kirkua.
Onko vuosien terveysvalistus johtanut tähän: syömisestä on tullut ankeaa ja musta-valkoista? Todellisuudessa ruokien kaksijakoinen luokittelu hyviin ja huonoihin ei toimi. Pelkkä porkkana ei ole terveellistä eikä rasva aina ole epäterveellistä. Musta-valkoinen ajattelu johtaa helposti tunnontuskiin: kun syödään jotain "epäterveellistä" koemme tehneemme väärin. Kuinka moni tunnustaa joskus laskeneensa kuinka kauan liikuntaa pitäisi harrastaa, kun tuli taas otettua jälkiruokaa?!
Ruuan yksi tärkein merkitys on nautinnon tuottaminen. Siitä tulee nauttia hyvällä omallatunnolla ilman syyllisyyttä. Nälkä on merkki siitä, että pitää syödä, se ei ole rangaistus viimeviikkoisesta suklaapatukasta. Seuraavan kerran kun joku valittaa syöneensä vatsansa täyteen lounaalla, voi siihen huudahtaa: "Hienoa, tehdään sama seuraavalla aterialla!" Siinä vaiheessa minä huudan riemusta.
Uskaltaako välipalaa syödä?
Näillä sivuilla rohkaistaan useampaan otteeseen välipalojen syömiseen. Menettääkö ravitsemusasiantuntija heti alkumetreillä uskottavuutensa, kun samaan aikaan Kansanterveyslaitokselta jyrähtää erikoistutkijan suusta kielto välipaloille ja kehotus laittaa jääkaapin ovi säppiin kello kuuden jälkeen illalla?! Tutkija jatkaa tykitystään toteamalla, että erityisen tuhoisaa usein syöminen on ylipainoisille.
Tässä kohtaa tuli tauko välipalaleivän syömiseen. Laihdutuksen onnistumista tukee tutkimusten mukaan selkeästi mm. säännöllinen ateriarytmi, johon kuuluvat välipalat. Tämä tuntuu loogiselta jo maalaisjärjellä ajateltuna: kun ateriavälit eivät veny liian pitkiksi on huomattavasti helpompi miettiä mitä ja kuinka paljon syö.
Kaupungilla liikkuessa huomaa "on-the-go" syömisen lisääntymisen. Spårassa mutustetaan makeisia, kadulla kävellään mehutölkki kädessä, eikä bussin odottelusta yksinkertaisesti selviä ilman energiajuomaa. Oheistoimintana tapahtuvaa napostelua ei pitäisikään sekoittaa välipalasyömiseen, jolla on oma paikkansa säännöllisessä syömisessä.
Tänä päivänä puhutaan usein laiduntamisesta, kun kuvataan nykyihmisten jatkuvaa syömistä ilman ruoka-aikoja. Se tuskin on suositeltavaa kenellekään. Mutta tuskin on suositeltavaa sekään, että yöllä iltavirkku joutuu pyörimään sängyssä, kun uni ei tule ja nälkä kurisee vatsassa. Käytetään tässäkin maalaisjärkeä: jos aterioiden väli venyy pitkäksi, kunnolla koostettu, monipuolinen välipala on luvallista nauttia.