Sinisen Lenkin historia
1950-lukuHelsingin Kauppiaat Oy valmisti ensimmäiset makkarat pienessä makkaratehtaassa Salossa ja ne toimitettiin myyntiin pääkaupunkiseudulle. Makkarat myytiin tuolloin vielä irtomyynnistä lihatiskiltä. |
|
1960-lukuSinisen tarina alkaa kehittyä 1960 luvulla, kun elintarvikevirasto määräsi, että tuotteeseen on merkittävä tieto laadusta sekä valmistajasta. HK:n lenkkimakkaran kuoreen painettiin silloin sinisellä värillä "Lenkkimakkara". Kauppiaat alkoivatkin pian tilata lenkkiä nimellä HK:n Sininen. 1963 onkin vuosi, jota pidetään Sinisen Lenkin syntymävuotena. |
|
1970-lukuSamaan aikaan, kun maaltamuutto lisääntyi, kasvoi Sinisen Lenkin kysyntä voimakkaasti. Suomen kansa otti Sinisen Lenkin sydämeensä, mutta sen lisäksi lenkki päätyi myös herrojen ruokapöytiin. Rakkaalla lapsella on monta nimeä: Suomen suosituin kasvis, HK:n Blöö... Sininen mielletään kaupunkilaisemmaksi kuin muut makkarabrändit. Siihen lienee syynä, että Sininen Lenkki mielletään enemmän kerrostalon saunan kiukaalla paistettavaksi ja lähiöiden keittiöstä löytyväksi kuin Suomen luonnossa eväsmakkarana käytettäväksi lenkiksi. |
![]() |
1980-lukuSuuri askel Sinisen historiassa on 22.9.1980, kun "Sininen" hyväksyttiin viralliseksi tavaramerkiksi. HK:n Sininen Lenkki on ylivoimaisesti suosituin lenkkimakkara. |
![]() |
1990-lukuKansallisherkulle perustettiin "Kansallinen lenkkipäivä", jota edelleen vietetään elokuun kolmantena perjantaina eli HK:n Sinisen Lenkin syntymäpäivänä. Myyntimäärät olivat kasvaneet vuosittain ja uusi suurempi tuotantolaitos avattiin Vantaalla. Sinne siirtyi myös Sinisen Lenkin tuotanto. Myyntimäärät vuosittain olivat noin 10 miljoonaa kiloa. |
![]() |
2000-lukuHK Sininen tuoteperhe on kasvanut kevyellä ja -juustoversiolla. Sininen Lenkki on kasvattanut pituuttaan ja sitä saa perinteisen koon lisäksi Iso Sinisenä. Sinistä Lenkkiä syödään eniten uunissa valmistettuna, mutta lenkin kylmänä syöminen on erittäin suosittua. HK Sininen Lenkkiviipale onkin erinomainen tuote juuri esimerkiksi leivän päällä syömiseen. |
![]() |
Takaisin Sininen Lenkki -sivulle >>




